pässi

Yöt ovat sitä pahinta aikaa. Yöllä voin varastaa aikaa vain itseltäni, nukkumiselta. On oma ongelmani, kuinka pysyn hereillä seuraavan päivän, mutta ainakaan kukaan ei voi vaatia minulta öisin mitään. (ehheh..) Yö on kuin toinen maa, missä teen ihan oikeasti sitä, mitä haluan, velvollisuudet eivät ylety sinne. hoho.. ajatus! yöhän on vähän kuin anarkiaa, kun olen yksin ja yhteiskunta nukkuu. Mitkään lait eivät päde.

Yöllä voin upota omaan maailmaani, kun päivällä on pakko olla siellä, missä muutkin. Ja elää niinkin muutkin. Aika inhottavaa. Mitä pidemmälle päiväelämä jatkuu (siis vuosina) sitä enemmän tarvitsen öitä. Päiväelämästä tulee ennaltasovittua suorittamista, eikä siitä vain osaa irrottautua. Kun kaikki päiväelämää elävät ovat samaa mieltä, eivät kyseenalaista, on vain helppo soljua mukana. Kulkea kuin pässi narussa, kuten sitä sanotaan. Yö on vastalauseeni.

Pitäisi varmaan vaan katkaista se naru päivällä, niin tarvitsisi vähemmän kahvia.

silmät palaa

Nyt minäkin sitten sain sen, bloggaajien muotitaudin. Nenä valuu pitkin naamaa ja päässä jyskyttää. Aina on liian kuuma tai kylmä. Mutta ei se mitään. Huomenna taiteidenyöhön, ei niitä lippuja turhaan ostettu. ei. Hämähäkki juoksi maton halki. Kumpikohan meistä kärsii enemmän?

Ja niin. Liputhan ovat Tavastialla esitettävään ja säestettävään Panssarilaiva Potemkiniin. Muistan hämärästi istuneeni kuuntelemassa esitelmöintiä "siitä kuuluisasta porraskohtauksesta", mutten nyt ole enää varma, josko uneksinkin vain. Täytynee varata buranaa mukaan. Ja nenäliinoja. Pari drinkkiä on varmaan nautittava. Eiköhän se olo siitä helpota. Sitten.

Ei jaksa enempää. Taiteista lisää myöhemmin.

ällöttävyydestä

Koirani korisee kummallisesti, ja hetken päästä huomaan sen päättäneen kierrätää ruokansa olohuoneen maton kautta. Mikäpä siinä. Kaveri syö safkansa huolellisesti takaisin tuota pikaa. Ihmisen ja eläinten luonteen merkittävä ero on tietystikin siinä, että eläinten käyttäytyminen pohjautuu vaistoon, ihmisten taas opittuun tietoon, normeihin ja ties mihin sosiaalisiin malleihin. Kuitenkin ihmisluontoon (hmh, ainakaan nykyään) ei kuulu omien ulosteiden syöminen, niissä piehtaroiminen, tms. Itseasiassa olemme kulkeutuneet melko kauaksi karvaisista ystävistämme, jotka kuitenkin hyväksymme kotiimme asumaan ja toisinaan sänkyymme nukkumaan (ehheh).

Ihmisistä (näin karkeasti yleistettynä) on tätä nykyä tulossa kovin, kovin puhtaita, ja kaikki vahvan bakteeri/pieneliökannan sisältävä tavara/juttu on ällöö. Pitäähän keittiö ja kylppärikin nykyään pyyhkiä desinfioivilla liinoilla, ja mielellään toistaa käsittely aina käyttökertojen välillä. Niin ne ainakin telkkarimainoksissa sanoo, ja eihän telkkari valehtele, eihän? Luulenpa, että suurin osa lukijoista (joita järvellä on miljoona!) on kanssani samaa mieltä siinä, ettei pieni lika haittane ketään missään ja että bakteeritkin tarvitsevat kodin, vaikka sitten minun kotini.

Mutta mielestäni pitäisi mennä vielä hieman pidemmälle, ja tehdä kerran (tai usemmankin) jotain todella ällöttävää, kullakin kynnyksensä. Sen jälkeen osaa varmasti arvostaa roskakuskin/lähihoitajan/siivoojan/putkimiehen duunia. Ja kuten kehitysvammaisten parissa työskentelevä ystävänikin sanoo, "Lopulta se paska on aika toisarvosta. Ällöttävää on ihmisten käytös." Here, here.

katsastus

Yleisradio se sitten jaksaa sivistää minuakin. Kun samassa elokuvassa voi bongata Sulevi Peltolan kera rasvaletin, Vesa Vierikon kera hiusten ja Sari Havaksen krepatut kutrit, ei voi kuin huokaista ihastuksesta. Pidän tästä lähinnä nostalgia-syistä, mutta täytyy myöntää, että kuvaus on jotain toista kuin nykyään. Karua ja kaunista. Katsastuksessa välittyy vahvasti suomalainen kansallismaiseman murros, kun maaseudulta siirryttiin kaupunkiin niin fyysisesti- kuin kulttuurisestikin.
Suomalaiset perkeleet putoilevat kovin tiuhaan tahtiin, eikä niitä kaduta. Eihän suomalaisen perkele tarvitsekaan. Inhorealismia, ehkä. Kuivaa (okei, mustaa) huumoria, kyllä. Törkeilyä, ehdottomasti. Miten samaan aikaan Suomen kokoisessa maassa on voitu tehdä samaan aikaan Spede-elokuvien tasoista paskaa ja tätä? Miten?

Naisethan tässä ovat taas jääneet vähän sivurooliin. Kovin äijäleffalta vaikuttaa. *Mäiskistä* Silti katson, vaikka vaan Sulevin rasviksen ja saatanoiden vuoksi.

"Osta ruusuja -- osta vaikka kymmenen ruusua, ne tykkää siitä. Se on kaunista"

Se on. (ja sitten Vierikko ostaa kaksi ruusua.)

kävin kelaa...kel,kel...

Joskus sitä ihan mietityttää, että mitä kummaa sitä plokiinsa laittaisi ja kirjoittaisi. Ongelman komplisiittisuuden (kuten parasiitti, mutta ongelmainen) vuoksi päätin (eilen) olla rajaamatta blogini aihealuetta saati tyyliä mitenkään. (Oho, taisinkin puhua siitä jo ensimmäisessä postauksessa. Täytyisi muistaa, mitä päättää. Täytyisi olla muistilappu. Tai blogi, jota käyttää vastaavaan tarkoitukseen. Siis...) Ko. päätös aiheuttaa tietysti eriasteisia ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvittaisiin aikaa miettiä. Koska minulla ei ole aikaa (tai riittävästi tahtoa) miettiä, voisin tietysti yhtä hyvin väittää tarvitsevani miljoonaa euroa, jotta keksisin, miten kirjoittaa, tai mistä, tai edes mistä näkökulmasta tai kaupungista. Näinollen voin siis puhtain omintunnoin kirjoittaa ihan mistä vain. Kaunista.

Blogillani on hyvät edellytykset kehittyä kukkeaksi kirjainjonoksi. Olen huomannut, että kaikissa menestyneissä blogeissa mainitaan tietyt nimet. Niissä nimissä on linkit. Skitso, PA, Vt ja Sellisti. Menestystä? Lukijoita? Huhuu?

Ainiin! ja Turisti!

Lukijat?

En ole pelkkä pyrkyri, vaan vakoillut ansiokkaasti em. blogeja jo pidempään. Lisää lemppareita saadaan, kun opin koneilemaan ja lisäilemään. Sniff.

Rapu-olo. rapurapurapurapurallaa. Vähän helpotti.

korjaus

Onhan sunnuntaissa sittenkin jotain hyvää. Televitsuunista voi seurata monsieur Hercule Poirotin oikean herrasmiessalapoliisin aivojen työskentelyä. Oh joy!/La joie!

sunnuntai-kettu

Sunnuntait ovat aina vääränlaisia, sunnuntait ovat aina syvältä. Tänä aamuna vaeltelin kirpputorilla, jonka olivat sitten viime näkemän vallanneet kaikenkarvaiset ammattimyyjät. Ei kirpputorin ideana ole myydä tavaraa suoraan paketista! Ei vaan ole! Morkkaamatta nyt liiemmin itänaapuria, niin kyllä vaikutti tämä kirpputori sijaitsevan 1000 kilometriä liian lännessä. Olivatpa useimmat paketeistakin daadaa-kielellä. Vai oliko asiat sitten *ennen* lainkaan paremmin?

Sunnuntai saa ihmisen vaan niin pahalle tuulelle. Vai ei kai se sunnuntain vika ole? Sattuu nyt vaan parka edeltämään maanantaita.

mr. toinen aikavyöhyke

Siellä se taas kukkuu, kuusi tuntia jäljessä meikää, mutta minkäs teet, kun ei tekniikka eteläisellä pallonpuoliskolla pelaa. On tietysti dorkaa ottaa pulttia siitä, ettei tyyppi voinutkaan puhua (skype, rakkauteni!), kun eihän se toimivaksi tietokoneeksi voi itse muuttua. Noh noh. Sånt är livet och värre blir det, kuten sanonta kuuluu.

Voinen käyttää ajan vaikkapa elinympäristöni siistimiseen. Olis ehkä ihan jees homma, jos ei tarvis aina raivata lattialle tilaa, jotta siihen mahtuu läppäri ja yksi kappale henkilöä istumaan. Niin. Toisaalta. Tai sitten voi katsoa deeveedeeltä vanhoja Mustia Kyitä. Elämässä täytyy tehdä valintoja. Aika loistavan brittihuumorin seurassa ei koskaan ole hukkaanheitettyä. Tavarat eivät kuitenkaan pysy järjestetyillä paikoillaan viikkoa kauempaa, joten miksi vaivautua?

ahh... priorisointi.

tervetuloa, ystävät!

En voine väittää, että vastaanotto olisi erittäin hyvin valmisteltu, mutta yön pimeät tunnit saavat minussa outoja aikaan. Toteutan mielitekojani välittämättä lähipiirini hyvinvoinnista. Uponnut järvi tulee käsittelemään niin palmukasvien kaunista visuaalista ilmettä kuin peruskoulu (ja muuten lukiokin-) opetuksen epätarkoituksenmukaisesta sisältöä. Tai itseasiassa sitä, että se sisältö on väärä. Valitusta ja epätarkkoja kysymyksiä on siis luvassa. Valitan, alkutaival tulee olemaan melko hiljaista erinäisten henk. koht. kiireiden vuoksi, mutta lupaan tahdin paranevan. (Laadun samaten.)

Julistan täten uponneen järven avatuksi! (Sakset kiitos.) *snips*