ce qui reste

on mennyt kummaksi tämä elo. pääsykoerumban jälkeen ei huvita mikään muu kuin norjalainen musiikki, joka muistuttaa viime lokakuusta. oikeastaan voisi tulla jo syksy, kun helteistäkään ei oikein nauti työpaikan sisuksissa.

tässä sitä ollaan, välitilassa, ei saisi toivoa, eikä muistella menneitä, vähän voi ehkä odottaa. tuloksia vaikka, jos uskaltaa. oikeastaan jäljellä olen vain minä. ja sitten jos vielä joku kertoisi, kuka se sellainen tyyppi on. sellainen vain, joka ajattelee usein meduusoja ja meren syvänteitä, joissa on hädintuskin valoa. kuka kertoo mulle, mitä on oikeasti jäljellä?

ei kai tämmöisistä ihmisistä voi tulla arkkitehteja? jos rakentaisin sitten vaikka akvaarioita? sellaisia, joiden lasit ovat 30 senttiä paksut, kuin nizzan isossa merimuseossa. bra.