la vie, la vraie

kun ei ole lukijoita, voi vaihteeksi heittää ihan läpällä. siitä, mitä todella tapahtuu. (vaikka kukapa siitä sitten tietäisi)

kun herää viimeisenä mahdollisena iltana tekemään ruotsin abitreenejä, ei voi kuin syyttää itseään siitä, ettei ole tehnyt mitään kirjoitusten eteen koko lukulomalla. yritä siinä sitten selittää vanhemmille, että "mun arvot on nyt vaan vähän toiset kun teidän". oikeasti ei vain huvita, mutta voihan itsensä viihdyttämisenkin lukea arvoksi.

omassa (siis vuokratussa) asunnossa voi laskea askeleet tietokoneelta keittiöön ja rikkinäiselle wc:n ovelle. kahva on irti. ja mauttoman sinisellä kaakeloidussa tilassa on vähän liikaa liikettä itseni lisäksi. nurkissa juoksevat pikkuiset eliöt, jotka varmasti viihdyttivät jo edellistä asukkia ja wc-pönttö täytyy osata vetää oikealla tapaa, ettei mikään posliiniosa mene sijoiltaan. onneksi kaikki riippuu nyt vain minusta. saan keittää itse kahvini.

vanhassa benettonin paidassa sovin tähän osaan kaupunkia kuin nenä päähän. en tarvitse olohuonetta, kun ystävien kanssa voin kansoittaa lähikahvilan tuolit ja tupakoida sisällä. kun se nyt vielä on luvallista. sittenhän on hyvä lopettaa, kun vaihtoehtona kuumalle kahvikupilliselle on vain savuisa pakkasilta.

teen kaikkea muuta kuin mitä pitäisi, mutta konditionaali onkin aina ollut ystäväni. oppii sitä ruotsia kentinkin voimalla.