l'oiseau

olin hullu lokki! nnnn,,,, noin ! yhtäkkiä vain, syöksyin alas, lähemmäs lähemmäs lähemmäs, väistin vedenpintaa vain nanomillien etäisyydeltä. silakoita, vain silakoita jahtasin!

ja jos joku sanoo nyt, etteivät lokit syö silakoita, minä sanon, että PYH! tämä poikapa söi silakoita juuri silloin kun sitä huvitti. ja jos nyt sattuisi olemaan niin, etteivät silakat sovi lokin nokkaan tai ne elävät liian syvällä, minä sanon että PAh! koska kuka kumma oikeasti tuntee minun nokkani, tai silakkaparvet, joita hamuan? niin, kuka?

olin siis hullu lokki! päässäni huusi sunnuntaisin joku ääni, joka kuulosti omaltani, muttei ollut kuitenkaan hallinnnassani. siksi olin hullu lokki. ääni huusi kovaa PaPrika! ja joskus se halusi, että olisin lentänyt aurinkoon, tai jonnekin edes, kummiin paikkoihin, joihin minulla ei ollut pääsyä. Monina päivinä olin varsin sosiaalisella päällä. Ystävystyin valtatierekkojen ja suurien päämäärättömien koiralaumojen kanssa. kOOIRAlaumat olivat karanneet omistajiltaan. kaikilla oli omat , hyvät syynsä.


räpyttelin siipiäni huimasti, ei sillä, että sitä olisi tarvinnut liiemmin ajatella. ajattelin silti. se sai oloni metafyysiseksi. sillä kaverit! mitä olisin muka ollut, jos en olisi osannut lentää? hyvä on, on myös sellaisia lintuja, jotka liikkuvat jaloillaan, lentämättä, mutta olen sentään lokki! lokki,hyvät ihmiset! ja tällaisia filosofisia lokkeja ei lentele Aivan joka taivaankannen yllä. tai alla. merenpinnan yllä.

merenpinta vaihteli väriään, , , kyllä vain.. mutta taivas ei. silti meri heijasti taivasta. mystiset asiat eivät kuitenkaan vaivanneet minua, sillä olinhan hullu. lululul. ääntelin kuin lokki, niinpä kaikki eivät arvanneet, että olin hullu. minuun täytyi ensin tutustua. minulla oli petollinen ulkokuori.

aloin juoda espressoa ja katsoa joka ilta kymmeneltä big brotheria. silloin koiralauma lakkasi kutsumasta minua lokiksi. he kieltäytyivät. ne rakit. nerakitnerakit