turqoise

Meri oli täällä turkoosi ja se näytti levolliselta, kuten rannalla istuvat ihmisetkin. Olin pettynyt ihmisiin, elämääni ja siihen, mihin olin päätynyt. Olin pettynyt maailmaan, mutta se ei kiinnostanut ketään muuta kuin itseäni, ja itseasiassa minuakin kokoajan vähemmän, sillä pettymys aiheutti vain masennusta ja drinkkien tarvetta. Ja drinkkeihin minulla ei ollut rahaa.

Kaikki oli ollut toisin kotona. Meri oli tumma, harmaa tai vihreä, riippuen päivästä. Merellä oli kotona tuulensa, oikkunsa ja mielipiteensä. Merta saattoi uhmata, sille pystyi huutamaan, mutta se huusi aina kovempaa takaisin, joka kerta. Mietin kaloja turkoosissa meressä, ja mietin, onko siellä helpompaa nähdä eteensä, kuin harmaassa meressä. Toisaalta en myöskään tiennyt, tarvitsevatko kalat juurikaan silmiään, tai miten ne yleensä navigoivat, vai navigoivatko ollenkaan, ja maailma oli jälleen kerran pettänyt minut. Miksi en tiennyt kaloista sen enempää? En ollut myöskään ikinä nähnyt elävää mustekalaa. Olikohan niitä ollut kotona? Ehkä jossain suuressa akvaariossa, minua ei koskaan viety sellaiseen. "Merivankila", sanoi äitini. Enkä siis koskaan tehnyt lähempää tuttavuutta mustekalojen, meduusojen tai haiden kanssa.

En osannut uida. Meri oli samalla viholliseni ja kumppanini. Mutta tätä turkoosia en osannut määrittää. Jos huutaisin sille, se ei vastaisi, puhelisi vain itsekseen omaa kieltään, jota en ymmärtänyt. Einsteinkin purjehti. Olin aina ihaillut Einsteiniä, mutta joku kertoi minulle myöhemmin, että hän oli ollut varsinainen naistennielijä, tunnevammainen tiedemies, joka ei osannut ottaa muita huomioon. Oli mielestäni varsin typerää, että hän oli saanut niin paljon sääliä ja positiivista julkisuutta, koska oli juutalainen oikeaan, tai oikeastaan väärään, aikaan. Olin saanut tarpeekseni pettureista. Einsteinkin oli petturi, hän oli varmasti purjehtinut piittaamattomasti ja aiheuttanut pahennusta laivaväylillä.

Kyllästyin Einsteinin ajattelemiseen, sillä se sai minut taas ajattelemaan drinkkejä, tarkemmin sanottuna vodka-shotteja. Vodka-shotteja saattoi juoda kymmenen lyhyessä ajassa ilman eleganssin häivääkään. En enää piitannut eleganssista, olin jättänyt sen kotiin, eteiseen. Ei sillä, että se olisi enää minun kotini. Ehkä eleganssini oli kelvannut jollekin muulle. Muistin jättäneeni uudet kenkänikin eteiseen, vaikka minun piti laittaa ne jalkaani lähtiessäni. Vilkaisin sukkia jaloissani. Rannan hiekka kutitti päkiöitä.

Päätin mennä purjehtimaan. Otin soutuveneen rannasta ja löysinpä vielä sen perästä hatunkin, jonka laitoin päähäni. Se oli panamahattu, joka oli kuulunut aikaisemmin jollekin muulle, muistelin myöhemmin. Löysin hieman kauempaa rannasta purjevenekätkön. Valitsin veneen, jonka purjeessa oli raitoja, ja lähdin matkaan.

Myöhemmin löysin purjeveneen baarikaapista vodkaa.