la vérité

vesi on viileää, muttei liian. tunnen oloni kevyeksi, eikä rannalla tuule juuri nimeksikään.
kaikki tuntuu täällä kovin aineettomalta.


kahlaan pidemmälle ja lopulta sukellan. jätän tuulettoman rannikon ja yötaivaan.

en tiedä, onko kesä vai talvi. en tiedä missä olen, mutta tiedän, että on yö. tai ehkä kaikki on vain loppu.


jokin muuttuu kuitenkin. ehkä minulla on vielä toivoa. sukellukseni alkaa ensin varovasti. vesi on kirkasta, ja kuun valossa näkee uida. pintavesissä. sukellan pidemmälle, on hiljaista. kaikki nukkuvat. ainakin toivon, että on joku, joka nukkuu.

sukellan pimeyteen, josta ei näe enää pinnalle. siellä on lämpimämpää vettä, eikä minua pelota.

yhtäkkiä huomaan, että olen sukeltanut aivan liian pitkään. olen pimeässä, enkä tiedä, missä suunnassa pinta on.

ymmärrän, että tämä ei ole unta. vaikka toivoin, ja kaikki näytti siltä. minut on petetty.

todelliset ihmiset eivät voi sukeltaa niin kauas kuin tahtovat.
todelliset ihmiset voivat vain toivoa löytävänsä kotiin, kun eivät tiedä, missä ovat.

lâche!

jää tuli vihdoin. meri sai vihdoin kaipaamansa lepohetken.

Ei talvessa ole mitään järkeä, jos merenlahti ei jäädy. Mistä sitten tietäisin, että on kevät?
On paljon asioita, joille en voi mitään. Tapahtumia, jotka muotoutuvat ja vaikuttavat kysymättä minulta ensin. Olen tiennyt sen kauan. Ahdistunut siitä, että kaikki langat eivät ole käsissäni.


Vasta, kun päästää irti, voi hengittää vapaasti.

Kun päästää irti, voi vaikka kävellä vetten päällä ja luottaa siihen, että jää kantaa.

Kannathan? Minä lupaan kävellä ihan itse.