pour toi, bizarrement

Kävimme vuosi sitten kahvilla. Olit unohtanut nostaa käteistä ja minä maksoin meidät molemmat. Sinä olit hermostunut ja minusta hiukseni olivat liian takussa.

Viime kesänä pyöräilin ja poltin tupakkaa. Sinä ahdistit minua, mutta sinusta olin boheemi harrastuksineni. Minä pysyin hiljaa ja toivoin, että ymmärtäisit pitää minusta kiinni.

Keskellä yötä vastaan, kun soitat. Sillä soitat vain, kun ei ole enää muita ja on liian myöhäistä, eikä enää vastuuta mistään. Tiedän, että seuraavana päivänä en saa soittaa takaisin.

Ystävieni ei tarvitse enää kysyä, miksi olen toisinaan allapäin. Monet pitävät sinua kusipäänä.

Minä olen onnellinen lähinnä silloin, kun unohdan.

Hyvää vuosipäivää.

rappel-moi

katson sinua, kun kuvittelen, ettet huomaa. jokaisella eleelläni on merkitys. tai merkityksettömyys. sinä voit käyttäytyä, kuten aina. aivan tavallisesti ja nauraa muiden jutuille.

pysyttelen hiljaa ja lamaannun.

kaikki on aivan kuin vuosi sitten. minä en ole muuttunut, ihmiset ovat vain vaihtuneet.
kävelen ympyrää. tähyilen olkani yli. tarkistan kännykän viidettä kertaa, vaikkei siellä ole koskaan ollutkaan mitään odottamatonta. toivon vain, että olisi. toivon, etten ole vain kuvitellut kaikkea. ja kävelen ympyrää.

sanoit kerran, etten kuvittele.

luen tekstiviestit moneen kertaan ja tartun jokaiseen kommenttiin. kaikkien mielipiteellä on merkitys. jokaisella liikkeelläsi on merkitys. pohdin, onko minulla merkitystä. minulla ei ole enää valtaa.

en voi liikkua, kun katsot minuun.

vihaan sinua, koska olet vienyt minulta hallinnan. vihaan itseäni, koska annoin sinun viedä sen.

aamupäivisin viha tuntuu liian voimakkaalta sanalta.

iltaisin tuijotan ulos metron ikkunasta, etkä soita takaisin.

ja kaikki on taas kuin vuosi sitten. kadotin kai jotain tai päästin vahingossa irti.

la vérité

vesi on viileää, muttei liian. tunnen oloni kevyeksi, eikä rannalla tuule juuri nimeksikään.
kaikki tuntuu täällä kovin aineettomalta.


kahlaan pidemmälle ja lopulta sukellan. jätän tuulettoman rannikon ja yötaivaan.

en tiedä, onko kesä vai talvi. en tiedä missä olen, mutta tiedän, että on yö. tai ehkä kaikki on vain loppu.


jokin muuttuu kuitenkin. ehkä minulla on vielä toivoa. sukellukseni alkaa ensin varovasti. vesi on kirkasta, ja kuun valossa näkee uida. pintavesissä. sukellan pidemmälle, on hiljaista. kaikki nukkuvat. ainakin toivon, että on joku, joka nukkuu.

sukellan pimeyteen, josta ei näe enää pinnalle. siellä on lämpimämpää vettä, eikä minua pelota.

yhtäkkiä huomaan, että olen sukeltanut aivan liian pitkään. olen pimeässä, enkä tiedä, missä suunnassa pinta on.

ymmärrän, että tämä ei ole unta. vaikka toivoin, ja kaikki näytti siltä. minut on petetty.

todelliset ihmiset eivät voi sukeltaa niin kauas kuin tahtovat.
todelliset ihmiset voivat vain toivoa löytävänsä kotiin, kun eivät tiedä, missä ovat.

lâche!

jää tuli vihdoin. meri sai vihdoin kaipaamansa lepohetken.

Ei talvessa ole mitään järkeä, jos merenlahti ei jäädy. Mistä sitten tietäisin, että on kevät?
On paljon asioita, joille en voi mitään. Tapahtumia, jotka muotoutuvat ja vaikuttavat kysymättä minulta ensin. Olen tiennyt sen kauan. Ahdistunut siitä, että kaikki langat eivät ole käsissäni.


Vasta, kun päästää irti, voi hengittää vapaasti.

Kun päästää irti, voi vaikka kävellä vetten päällä ja luottaa siihen, että jää kantaa.

Kannathan? Minä lupaan kävellä ihan itse.

ihan mitä vaan

ennen panikoin kovasti.

panikoin muutoksesta. panikoin päämäärättömyydestä. panikoin rakkaudesta ja panikoin rakkaudettomuudesta. väärästä ja oikeasta.

panikoin, koska en tiennyt, mitä on tulossa. nyt minusta tuntuu, että tiedän vähän liiankin hyvin, mitä on tulossa. unelmille ei ole tilaa, ei uusille suunnitelmille, ei seikkailulle tai jännitykselle.

kaikki mitä voi olla, on nyt edessäni, ja niistä palikoista pitäisi sitten rakentaa jotakin. mieluiten hienoa, ainutlaatuista, omannäköistäni ja kestävää. mutta entäs, jos jään vain tuijottamaan palikoita, haluamatta edes koskea niihin?

enkä saisi valittaa tai olla ahdistunut. kaikki sanovat, että palikkani ovat paljon hienommat, kuin monen muun. miksi en vain osaa innostua niistä. (ei kysymysmerkkiä, en halua tietää)

ehken koskaan halunnutkaan oikeita palikoita. halusin vain kuvitella ne.

haluan kuvitella edelleen. haluan haaveilla.
havet. niinkuin meri.

eikä rakkaudellakaan ole väliä. olen varmaan kääntynyt jossain risteyksessä väärään suuntaan.
sillä täytyyhän rakkaudella olla väliä?

la maison à moi

rakennan taloni kivestä, kuten muinaiset pyramidit. pyramidit kestävät pitkään, joku muu on testannut asian jo puolestani. jos rakennan kivestä, se kestää. kun mikään muu ei täällä tunnu pysyvän paikoillaan.

tai no pysyy. vaikkapa meri, joka erottaa minut ja sen, kenen luota lensin kuukausi sitten viimeisen kerran pois. lentokoneessa itkin, ja tuntematon mies tarjosi minulle omenakeksin.

opiskelupaikkakin pysyy. ja minä pysyn koulussa, koska juuri tällä haavaa en halua tietää, mitä ulkopuolella on.

koti pysyy. ainakin niin kauan, kun maksan vuokran.

haluan rakentaa taloni kivestä, mutta työvoima maksaa nykyään liikaa. haluan pois, mutten uskalla enää liikkua.

joskus rohkeus voi olla pahasta. nimittäin silloin, kun sattuu ja jäljelle jää muisto sekavasta keskustelusta aamuisella juna-asemalla. enkä ole edes varma, ymmärsikö se minua.

qqc qui n'existe pas

- hiekka on jo kylmää. onko nyt jo muka syksy?
- tuuli on ainakin kylmä.
- meri ei näytä enää yhtään kesäiseltä.
- eihän se ikinä näytä illansuussa. sitäpaitsi nyt on pilvistä.

- onko sulla kylmä?
- ei ... kai. mulla on tää huivi mukana.
- no laita se kaulaan.
- ei täällä oo vielä niin kylmä.

- mikset sä sano koskaan mitään?
- sanonhan mä
- no mut mielipiteitä
- ..
- onko sun kylmä?
- ei.

- musta tuntuu, kuin mä olisin tyhjä.
- haluutsä mun takin?

l'hiver

kun katson olkani yli, en näe muuta kuin huoneen vastakkaisen nurkan. sen, jossa ei ole tietokonetta.

ajallisesti olkani yli katsoessa näen viime talven, jolloin kaikki oli niin erilaista. viime talvi oli eri paikassa, eri ihmisten kanssa, erilaisen tulevaisuuden kanssa. tai silloin tulevaisuutta ei ollutkaan, ei sellaisena, kun se on nyt.

minä alan suunnittelemaan taloja. jään maakravuksi. suunnittelen asumuksia ja tiloja, joissa eletään.
niitä paikkoja, joista lähdetään, ja joihin palataan. seikkailut ovat ulkona merellä.

milloin minulle näin kävi?

milloin elämääni tuli jotain konkreettista? pysähdyinkö minä?